fiMUG

  Macsanomat Artikkelit Yhdistys Liity jäseneksi TapahtumatOta yhteyttä  fidisk: jäsenalue, webmail

fidiskin kesä- ja syyshuolto 2011


Julkaistu 2.7.2011

fiMUG ry:n ylläpito ja hallitus ovat pohtineet fidiskin kehittämistä kokouksessaaan 28. kesäkuuta 2011 ja yhdistyksen jäseniltä saadun palautteen perusteella tärkeänä on pidetty levytilaa, mahdollisuutta pitää omia www-sivuja ja lisäksi shellikoneelle on ollut kohtuullisesti kysyntää. Tilastotietojen perusteella myös fidisk-sähköpostin käyttö on ollut suosittua. Palvelun edeltäjä, marraskuussa 1999 käyttöönotettu Virtuaalikorppu tarjosi alunperin jäsenille vain levytilaa, enimmillään 500 Mt väliaikaista siirtotarvetta varten ja myöhemmin myös tilaa www-sivuille.

Vuosina 2004 ja 2006 fidiskillä otettiin käyttöön myös ominaisuuksia, jotka ovat nykyään useimpien kohtuuhintaistenkin www-hotellien vakio-ominaisuuksia. Koska yhdistykselle ei ole mahdollista saati tarkoituksenmukaista kilpailla yritysten tai muiden yhteisöjen tuottamien palveluiden kanssa, yhdistyksen hallitus ja fidiskin ylläpito ovat päättäneet keskittyä fidiskin kehittämisessä jälleen ominaisuuksiin, joita muualta on hankalampi saada. Kehitettävät palvelut ovat:

  • fidiskin tiedostopalvelimelle lisää levytilaa kesähuollon yhteydessä, tarkempi ajankohta ilmoitetaan tässä myöhemmin
  • Unohtuneiden salasanojen vaihto ainakin vähän helpommaksi ja nopeammaksi
  • OS X Lion -testikone jäsenten käyttöön, korvaa muun muassa vanhan shellikoneen
  • Lisää fidiskin käyttöön liittyviä perusohjeita yhdistyksen www-sivuille
  • Lisää yleishyödyllisiä ohjeita ja vinkkejä Hopeisen Omenan wikiin

Nämä jäsenedut yhdistys pystyy tarjoamaan jatkossakin kustannustehokkaasti kaikille yhdistyksen jäsenille. Levytilan edullisuus tosin edellyttää, että kukin fidiskin käyttäjä pitää tiedostoistaan varmuuskopiot omilla laitteillaan. Yhdistys ei vastaa tiedostojen säilymisestä fidiskillä.

Hopeisen Omenan wikissä ohjeita ja vinkkejä voivat päivittää kaikki Hopeisen Omenan keskustelijoiksi rekisteröityneet käyttäjät. Huom! Älä käytä samaa salasanaa sekä fidiskillä että Hopeisessa Omenassa. Keskustelufoorumien ja vastaavien palveluiden erilliset salasanat kannattaa tallentaa Avainnippuun tai selaimeen, jolloin niitä ei tarvitse itse muistaa. Avainnippuun voi tallentaa turvallisesti myös fidiskin salasanan, jos olet suojannut omalla koneellasi olevan käyttäjätunnuksesi salasanalla.

Käytöstä poistuvat palvelut:

  • MySQL- ja PostgreSQL-tietokannat
  • PHP, Perl, Python ja Ruby
  • Jabber-palvelin 2.7.2011 ja vanha wiki (Pakki) 6.7.2011

Palvelut poistuvat käytöstä tai siirretään OS X Lion -testikoneelle siten, että ensimmäisessä vaiheessa ei enää luoda uusia MySQL- tai PostgreSQL-tietokantoja. Olemassaolevat tietokannat toimivat toistaiseksi. Jos et ole varma, tarvitseeko sinun ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin näiden muutosten takia, ota yhteyttä ylläpitoon. Vinkkejä www-hotellin valintaan voi lukea ja kysellä Hopeisesta Omenasta.

Palautetta syyshuollosta

Lonely writer (16.11.2011, 21:34)

Harmikseni totesin, että käytöstä poistuvat palvelut ovat juuri niitä, joista on minulle ollut eniten hyötyä. Kehitettäviksi jääneet palvelut ovat taasen enimmäkseen sellaisia, joita ei muualta saa, mutta eipä niitä muualla tarvitakaan. (Tuon OS X Lion testikoneen olemus ei oikein aukea minulle näiltä sivuilta löytyvän tiedon perusteella). Kyllä nyt jäsenmaksun luonne muuttuu osaltani kannatusmaksuksi, sillä 32 euroa yhdestä sähköpostiosoitteesta on aika paljon, mutta ymmärrän toki, että sille on perusteet kaikesta yhdistyksen eteen tehdystä uhrautuvasta vapaaehtoistyöstä huolimatta. Kiitos tekijöille edelleen siitä!

Kiitos palautteesta

Mirko (19.11.2011, 16:01)

fidiskin sähköpostipalvelut ovat tosiaan yllättävän suositut yhdistyksen jäsenten keskuudessa, joten ne pyrimme säilyttämään jatkossakin. Yli kaksi kolmasosaa yhdistyksen jäsenistä käyttää fidiskiltä nimenomaan sähköpostia. Muiden fidiskin ominaisuuksien käyttö on ollut vähäisempää, ja poistuviksi palveluiksi on valittu nimenomaan ne, joille on ollut vähiten kysyntää ja jotka ovat helposti saatavilla muualtakin ja paremmin toteutettuina.

Eipä kestä

Lonely writer (9.1.2012, 21:30)

Niin no, yritin tuossa todeta, että sähköpostin ohella jäljelle jäävät palvelut ovat melko olemattomat, joten tuen mieluummin Hopeisen Omenan toimintaa jäsenmaksua vastaavalla summalla. Pelkkä sähköposti (jota fimug kaikenlisäksi pitää perin vanhanaikaisena) ei yksistään vaan ole riittävä vastine jäsenmaksulle.

MySQL- ja Postgres-tietokantojen sekä PHP:n käyttö vähäistä

Mirko (9.1.2012, 22:40)

MySQL- ja Postgres-tietokantojen sekä PHP:n käyttö on ollut vähäistä, ja kuten todettu, niin ne saa muualta. Perl, Ruby ja Python ovat olleet vielä vähemmällä käytöllä. Kaikki muut fidiskin vanhat tutut palvelut säilyvät:

- levytila tiedostoille ja www-sivuille
- shelli
- sähköpostilaatikko

Mitä tarkoitat sähköpostin vanhanaikaisuudella? Ainoa puute fidiskillä sähköpostin osalta on webmailin Squirrelmail-käyttöliittymä, joka vaihtuu uuteen Roundcubeen viimeistään OS X Lion Serverin käyttöönoton myötä.

fidiskin sähköpostilaatikot ovat olleet jo vuodesta 2005 lähtien ajan vaatimusten mukaisesti IMAP-tyyppisiä. SSL/TLS on käytössä suojaamassa kirjautumistietoja. Kirjautuminen on tuettu myös SMTP:llä, eli postia voi sekä lukea että lähettää melkein mistä tahansa. Nämä ovat varsinkin iPhone- ja iPad-käyttäjille oleellisia ominaisuuksia, joita yllättävää kyllä, läheskään kaikki eivät vielä tarjoa edes maksua vastaan.

Ymmärrän hyvin

Lonely writer (17.1.2012, 22:43)

Tarkoitin sitä, että taannoin tiedustelin mahdollisuutta saada jäsenmaksu (tai sen muistutus) sähköpostilla, niin ajatus torjuttiin vedoten sähköpostin antiikkisuuteen. Mielipide ei siis ollut minun. (Kerranhan jäsenmaksuihin liittyvä posti kuitenkin saatiin, mutta ymmärrän toki asiaan liittyvät ongelmat, joten eipä sekoiteta sitä tähän aiheeseen enempää).
Tietokantojen suhteen tilanne on se, että jos sellaisen palvelun muualta hankkii, tulee siinä tavallisesti mukana myös sähköpostilaatikko (usein vielä montakin) ja niin, myös levytila www-sivuille. Niinpä jäljelle jää shelli, mutta mihin sitä sitten käyttäisin? Tiedostojen siirtoon fidiskille ja takaisin?

Jäsenmaksulaskut sähköpostilla ja niin edespäin

Mirko (17.1.2012, 23:52)

Jos nyt ihan tarkalleen muistelet mitä keskustelimme marraskuussa 2010, niin ehdotuksesi jäsenmaksujen lähettämisestä sähköpostitse otettiin huomioon. Ensimmäinen koeluontoinen postitus kaikille fidisk-käyttäjille toteutettiin 31. tammikuuta 2011 ja jäsenmaksulaskun tietojen lisäksi samalla tiedotettiin kevään 2011 kursseista. Parhaillaan on työn alla vastaavanlaisen postituksen toteuttaminen uudestaan, koska kevään 2012 kurssikalenteri on juuri julkaistu.

Tietokantojen osalta asia on juuri kuten mainitset, ja tiedotteessakin se on mainittu: fidiskin ei ole tarkoitus olla www-hotelli. Tietokanta kuuluu nykyään yhä useampien www-hotellien vakio-ominaisuuksiin. Shelli taas on fidiskillä paljon muutakin kuin pelkkä tiedostojen siirtoväline. fidiskin shellikoneella saa ajaa omia ohjelmia ja käyttää screeniä. Se taas on useissa www-hotelleissa kielletty ja estetty.

Taidan kuulua vähemmistöön

Lonely writer (18.1.2012, 10:40)

Kun tarkalleen luet mitä eilen kirjoitin, niin totesin juuri noin tapahtuneen ja pidin asiaa käsiteltynä.
Shellikoneen käyttö on varmaankin jäsenten keskuudessa suosittua, mutta minulle se sattuu olemaan jokseenkin tarpeeton palvelu.
Mutta tarkoitukseni ei alunperinkään ollut siitä (tai muustakaan) kitistä, kunhan nyt toin julki ajatuksiani, jotta saataisiin jotain eloa tänne sivulle :-)

Lisää kommentti

Juttuja voi kommentoida nimimerkillä. Etu- ja sukunimikenttiin kirjoitettu nimi jää vain Macsanomien toimituksen tietoon. Kaikki kentät ovat pakollisia.

Suosituspituus on alle tuhat merkkiä, ja HTML-koodi poistetaan. Macsanomien toimitus valvoo kommenttien sisältöä ja asiattomista kommenteista voi ilmoittaa toimitukselle.


Kirjoita tähän perusmuodossa sana ”avaimeni” (viisi kirjainta):

Halutessasi voit lähettää palautetta tai ilmoittaa asiattomasta kommentista suoraan Macsanomien toimitukselle.

Tutustu myös fiMUG ry:n ylläpitämän Hopeisen Omenan keskustelualueisiin ja wikiin.